K2 Turvapalveluilla töissä on kivaa - urbaania legendaa vai totisinta totta - K2 Turvapalvelut
3.5.2021

K2 Turvapalveluilla töissä on kivaa – urbaania legendaa vai totisinta totta

Ei ole kauaa, kun vietin syntymäpäiviäni. 25 vuotta on tullut täyteen jo kaksi kertaa. Siinä ajassa on ennättänyt olla muutaman eri työnantajan palveluksessa, eri aloillakin. Itse löysin oman alani vasta kolmekymppisenä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Yksityinen turvallisuusala. Sieltä löysin oman kutsumukseni. Ensin sekalaisissa vartiointialan tehtävissä, sitten vaihtui työnantaja ja aloitin hälytyskeskuspäivystäjän urani. Se ura jatkuu edelleen, tosin nykyään eri työnantajan listoilla. Nykyinen työnantajani on K2 Turvallisuuspalvelut. Yhdistäviä tekijöitä tosin entiseen on työnkuvan lisäksi: Osa työntekijöistä oli tuttuja jo edellisestä hälytyskeskuksesta ja päällikkönä mies, joka minut aikoinaan näihin töihin opetti. Olo oli jo sen takia vähän kuin olisi kotiinsa tullut. Uusiin ihmisiin taas oli erittäin helppo tutustua. Olo oli erittäin tervetullut ja jokainen opasti uutta työtoveriaan uuden talon tavoille mielellään. Helppohan tänne oli sopeutua.

Nyt kun kilometrejä on ennättänyt tulla jo jonkun verran. K2 Turvallisuuspalvelut on kasvanut ja tässä porukassa on ollut ilo olla mukana auttamassa sitä kasvua. Olen ollut isossa kansainvälisessä pörssiyhtiössä töissä ja vaikka suuruudessa lienee omat etunsa, on ollut ilo olla töissä kotimaisessa palvelukeskuksessa. Esimies ja johtajat ovat lähellä työntekijöitä, joten vaikutusmahdollisuudet omaan työhön on huomattavasti paremmat. Saat äänesi helpommin kuuluviin. Kirjaimellisestikin, kun toimitusjohtajien työhuoneet ovat vain muutaman metrin päässä. Eivätkä he pelkää tulla meidän luoksemme. Meiltä työntekijöiltä kysytään mielipidettä, sitä kuunnellaan ja otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon eri tilanteissa. Meitä huomioidaan myös aivan eri tavalla kuin missään muussa yrityksessä, jonka palveluksessa olen ollut. Meitä muistetaan jouluna tuotelahjoilla (viime jouluna Tiituspohjan Palvarin herkullisilla tuotteilla), ystävänpäivänä leivonnaisilla ja naisten päivänä ruusuilla. Saamme myös vapaa-ajan vakuutuksen työnantajan puolesta. Ei ollenkaan paha, vai mitä?

Yhtenä suurena tekijänä täällä viihtymiseen on kyllä ehdottomasti työtoverit. Vaikka välillä olisi kiire, toista autetaan. Ei jätetä yksin painimaan ongelmansa kanssa. Tänne on valittu persoonana ja ammattilaisena huippuihmisiä. Työn hetkellistä raskautta kevennetään huumorilla, jokainen tekee nurkumatta oman osansa. Jos vastaan tulee ahdistava tilanne, se on helppo purkaa saman tien mieltä vaivaamasta. Tuemme toinen toistamme. Yhtenäkään aamuna ei ole kiukuttanut tulla töihin. Jos mieli olisikin ollut synkkä ennen töihin saapumista, se kirkastuu viimeistään siinä vaiheessa, kun olet saanut ulkovaatteet pois päältäsi. Tässä seurassa on helppo tehdä töitä. Varsinkin, kun meille pyritään antamaan parhaat mahdolliset mahdollisuudet sen tekemiseen!

– Tarja Nieminen

Kirjoittaja on töissä K2 Turvapalveluiden palvelukeskuksessa