17.3.2021

K2 Turvapalvelut jatkaa kasvuaan

Vuosi 2020 oli K2 Turvapalveluille merkittävä kasvun vuoksi. Yhtiön liikevaihto oli 1,4 M€ ja liikevoitto 0,3 M€. Kasvua edelliseen vuoteen oli liikevaihdossa 32 % ja liikevoitto kolminkertaistui. Ennusteen mukaan yhtiön liikevaihto jatkaa kasvuaan myös vuonna 2021.

K2 Turvapalveluiden hallitus on nimittänyt kasvusuunnitelmansa mukaisesti EMBA Jani Saarvon yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi 17.3.2021 alkaen. Vuodesta 2017 alkaen yhtiötä johtanut Jukka Akselin jatkaa operatiivisena johtajana vastuualueenaan taloushallinto ja liiketoiminnan kehittäminen.

”Kuluneiden neljän vuoden aikana yhtiön liikevaihto on yli kaksinkertaistunut ja sen toiminta on saatu kannattavaksi. Viime vuoden aikana saatujen merkittävien valtakunnallisten asiakkuuksien odotetaan tuovan vahvaa kasvua myös jatkossa. Nyt on hyvä aika luovuttaa vastuu yhtiön johtamisesta osaaviin käsiin oman työpanokseni suuntautuessa enenevässä määrin johtamani Infonian tehtäviin”, toteaa Akselin.

”Jo alusta saakka valitsemamme strategia yhdistää moderni turvallisuustekniikka ja kiinteistöautomaation informaatio 24/7 toimivaan palvelukeskukseen on osoittautunut markkinoilla tarpeelliseksi ja kaikille osapuolille kannattavaksi palvelukonseptiksi. Jukka on hionut toimintamallejamme ammattitaitoisen ja kehityshaluisen tiimimme kanssa erinomaiselle tasolle. Meillä on mahdollisuus skaalata toimintaamme kaikilla osa-alueillamme ja jatkamme edelleen toimintojemme kehittämistä asiakkaidemme hyväksi”, jatkaa Jani Saarvo.

Lisätietoja antavat:

Jani Saarvo, toimitusjohtaja
jani.saarvo@k2turvapalvelut.fi
040 770 1119

Jukka Akselin, operatiivinen johtaja
jukka.akselin@k2turvapalvelut.fi
040 504 1401

K2 Turvapalvelut Oy on 2014 perustettu yli 20 osaajan voimin hälytyskeskus-, kiinteistövalvomo- ja call center -palveluja asiakkailleen valtakunnallisesti tuottava yhtiö, jonka
palvelukeskus sijaitsee Jyväskylässä. K2 Turvapalvelut Oy on Finanssiala ry:n hyväksymä
hälytyskeskus ja sillä on käytössään sertifioitu ISO 9001 johtamisjärjestelmä.

k2turvapalvelut.fi
linkedin.com/k2-turvapalvelut/
facebook.com/k2turvapalvelut

Hyväksy statistics, marketing evästeet käyttääksesi Social Share buttons.
Ota yhteyttä