K2 Turvapalveluille on myönnetty ISO 9001:2015 sertifikaatti maaliskuussa 2022.
Saadakseen sertifikaatin organisaation tulee täyttää ISO 9001 standardin määrittelemät vaatimukset. Näitä vaatimuksia ovat mm. faktoihin perustuva päätöksenteko, jatkuva parantaminen, johdon sitoutuminen sekä riskien ja mahdollisuuksien arviointi. Nämä ovat konkreettisia liiketoimintaetuja, joilla on tärkeä rooli joustavan ja kestävän liiketoimintasuorituskyvyn rakentamisessa. Sertifioinnin laajuus kattaa K2 Turvapalveluiden hälytyskeskus-, call center- ja kiinteistövalvomopalvelut sekä niitä tukevat lisäarvopalvelut.
K2 Turvapalveluiden toimitusjohtajan Jani Saarvon mukaan vastuullisena turvallisuustekniikan- ja kiinteistöautomaation palveluyrityksenä lakien ja asetusten mukainen toiminta on kaiken lähtökohta.
– Koemme tärkeäksi luotettavuuden osalta, että toimintaamme valvoo sisäisten auditointien lisäksi puolueeton ulkopuolinen taho. Auditoinnit mahdollistavat oman toiminnan kehittämisen, koska osana auditointia käydään vuoropuhelua ulkopuolisen ammattilaisen kanssa. Tarkasteluissa nousee esille kohtia, joita voimme edelleen hioa, vaikka kyseessä ei ole auditoinnin näkökulmasta katsottuna poikkeama, kertoo Saarvo.
Laadunhallintajärjestelmän sertifiointi osoittaa K2 Turvapalveluiden sitoutumisen jatkuvuuteen, jatkuvaan parantamiseen sekä asiakastyytyväisyyteen. Näiden tekijöiden toteutumista korostavat myös yrityksemme arvot, joihin kuuluvat jatkuva työssäoppiminen, uuden kehittäminen sekä luotettavuus. Koulutamme koko henkilökuntaamme jatkuvasti turvallisuus- ja kiinteistöalan uusimman tietämyksen varmistamiseksi sekä pyrimme kehittämään toimintaamme jatkuvasti tehokkaammaksi ottamalla uusia toimintatapoja ja tekniikoita käyttöömme. Lisäksi turvaamme asiakkaamme henkilöitä, omaisuutta ja käyttökustannuksia luottamuksellisesti asiakkaan etu ensisijaisena tavoitteenamme.
– Kiitos tästä sertifikaatista kuuluu kaikille K2 Turvapalveluiden työntekijöille. On hienoa viedä toimintojamme eteenpäin ihmisten kanssa, keiden tahtotila on arvojemme mukaisesti jatkuva työssäoppiminen sekä uuden kehittäminen. Tämän sertifikaatin myötä voimme taas jatkaa palveluidemme kehittämistä turvallisemman ja energiatehokkaamman huomisen rakentamiseksi, kertoo Saarvo.
K2 Turvapalvelut auditoitiin helmikuussa 2022. Johtavana arvioijana toimi SGS:n Harri Kaartinen.