K2 Turvapalvelut Oy keskittyy palvelukeskukseen

K2 Turvapalvelut Oy on luopunut turvasuojauspalveluistaan 28.6.2017 sovitulla liiketoimintakaupalla. Turvapalvelun liiketoiminta siirtyi samalla päivämäärällä Varmentava Oy:lle. Varmentava Oy:n omistavat Lauri Nissinen ja Jyri Paasonen. Työntekijät siirtyvät Varmentava Oy:n palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

Yhtiöt ovat samalla sopineet molemminpuolisesta yhteistyöstä turvasuojaus- ja palvelukeskuspalvelujen toimittamiseksi nykyisille ja uusille asiakkaille Keski-Suomen alueella. Järjestelyn tarkoituksena on suunnata K2 Turvapalvelun voimavarat kasvavaan ydintoimintaansa, palvelukeskukseen ja samalla varmistaa luotettava kumppanuus yhteisten asiakkaittemme turvaksi.

 

 

Hyväksy statistics, marketing evästeet käyttääksesi Social Share buttons.

K2 Turvapalvelut vahvistaa toimintaansa

DI Jukka Akselin on kutsuttu K2 Turvapalvelut Oy:n toimitusjohtajaksi 1.3.2017 alkaen.  Hänellä on lähes 30 vuoden kokemus kiinteistö- ja energia-alan johtotehtävistä muun muassa Jyväskylän Teknologiakeskus Oy:ssä, Technopolis Oyj:ssä ja Enegia Consulting Oy:ssä.

Yhtiön aiempi toimitusjohtaja OTT Jyri Paasonen jatkaa TKI-johtajana vastuualueenaan tuotekehitys sekä konsultointi- ja koulutuspalvelut.

Järjestelyllä K2 Turvapalvelut haluaa vahvistaa kasvuaan turva- ja kiinteistötekniikan kokonaisvaltaisessa valvonnassa sekä eri lähteistä koottavan tiedon nykyistä laajemmassa hyödyntämisessä kiinteistöjen tehokkaaseen ohjaamiseen.

”K2 Turvapalveluiden palvelukonsepti yhdistää modernin turvallisuustekniikan ja kiinteistöautomaation informaation 24/7 toimivaan palvelukeskukseen. Keskitetyllä ja reaaliaikaisella tiedonhallinnalla varmistetaan nopea päätöksenteko ja kiinteistön tehokas toiminta.  Yhdistettynä kokeneeseen ja ammattitaitoiseen henkilöstöön palvelukonsepti tarjoaa erinomaisen pohjan kasvaa valtakunnallisesti merkittäväksi turvapalveluiden tuottajaksi”, toteaa uusi toimitusjohtaja Akselin.

Hyväksy statistics, marketing evästeet käyttääksesi Social Share buttons.

COMMON CBRNE I -koulutus vahvistaa viranomaisten yhteistä kykyä vastata vaarallisiin tilanteisiin

Olemme yhdessä Mikkelin Kehitysyhtiö Miksei Oy:n kanssa toteuttamassa Common CBRNE I – Kansallinen CBRNE-koulutus operatiivisille toimijoille -hanketta, jota rahoittaa Sisäisen turvallisuuden rahasto (ISF) ja Mikkelin kaupunki. Hankkeessa toteutetaan CBRNE -koulutusportaali eri viranomaisten ensivasteentoimijoille. Lue lisää hankkeesta tästä linkistä.

Hyväksy statistics, marketing evästeet käyttääksesi Social Share buttons.

Finnish Security Awards

Finnish Security Awards -palkinnot jaetaan Helsingissä Ritarihuoneella 13.10.2016. Palkintojen raadit ovat valinneet kaikissa yhdessätoista palkintokategoriassa finalistit, joita on yhteensä 32. Toimitusjohtajamme Jyri Paasonen on finalistina vuoden turvallisuustutkijaksi. Yhteenvedot finalisteista voit lukea täältä. Palkintogaalaa voi seurata suorana tämän linkin kautta 13.10.2016 klo 19.30.

Hyväksy statistics, marketing evästeet käyttääksesi Social Share buttons.

Isännöintiliiton turvakumppani

Olemme Isännöintiliiton uusi turvakumppani. Olemme mukana isännöintipäivillä Jyväskylässä.  Esittelemme meidän osaltolla muun muassa Salton kulunhallintaa, Oumanin kiinteistöautomaatiota, G30-ketjun tietoliikenneratkaisuja ja muita älykkäitä valvontaratkaisuja. Tervetuloa tutustumaan osastoomme ja keskustelemaan lisää!

Hyväksy statistics, marketing evästeet käyttääksesi Social Share buttons.

Kotitalouksille turvapalvelut yhteistyössä Jyväskylän Energian kanssa

Olemme aloittaneet yhteistyössä Jyväskylän Energian kanssa tarjoamaan jokaisen kodin tai vapaa-ajan asunnon tarpeisiin räätälöidyn turvapalvelun, joka auttaa omaisuutesi suojaamisessa ja valvonnassa.

Voit valvoa turvajärjestelmää matkapuhelimellasi tai tietokoneella mistä tahansa ja halutessasi etäkäyttää sen avulla valitsemiasi kodin laitteita. Valvontalaitteiden hälytyksistä saat tiedon tekstiviestinä. Käytettävissäsi on myös ympärivuorokautinen valvontapalvelu joko jatkuvana, kuukausimaksuun sisältyvänä palveluna tai aina tarpeen mukaan tilattavana ja erikseen laskutettavana palveluna. Käy tutustumassa tarkemmin palveluun!

Hyväksy statistics, marketing evästeet käyttääksesi Social Share buttons.

Turvapalvelut -seminaarikiertue

Järjestämme yhdessä G30-ketjun ja F-Securen kanssa Turvapalvelut -seminaarikiertueen yrityksen tietoturvasta, EU:n tietosuoja-asetusten velvoitteista ja yksityisen turvallisuusalan lakiuudistuksesta yritysjohdolle. Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan asiantuntijoidemme kanssa näiden vaikutuksesta ja merkityksestä yrityksesi liiketoiminnalle. Esittelemme myös uuden G30 Turvapalvelut, joka tarjoaa yrityksellesi kokonaisvaltaiset valvontaratkaisut.

Vierailemme kymmenellä paikkakunnalla elo- ja syyskuun aikana. Rekisteröidy tästä linkistä lähimpään kaupunkiisi, niin varmistat paikkasi tapahtumassa.

Paikkakunnat
17.8.2016 Lahti
23.8.2016 Hämeenlinna
24.8.2016 Helsinki
1.9.2016 Jyväskylä
6.9.2016 Lohja
7.9.2016 Savonlinna
20.9.2016 Rovaniemi
21.9.2016 Kemi
22.9.2016 Oulu
23.9.2016 Kauhajoki

Ohjelma
8:30 Aamiainen
9:00 Tilaisuuden alustus
9:15 EU:n tietosuoja-asetus tulee – mitä tämä tarkoittaa käytännössä?
9:45 Tietosuoja-asetus tietoturvan näkökulmasta
10:15 Yksityisen turvallisuusalan lakiuudistuksen keskeiset muutokset toimeksiantajan näkökulmasta
10:45 Tuotelanseeraus: G30 Turvapalvelut – uudet ja älykkäät kokonaisvaltaiset valvontaratkaisut
11:00 Keskustelua ja tilaisuuden lopetus

Hyväksy statistics, marketing evästeet käyttääksesi Social Share buttons.

ISO 9001:2015 ja OHSAS 18001:2007 -sertifikaatit

Olemme kehittäneet systemaattisesti laadunhallintajärjestelmäämme, joka sisältää myös työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmän. Laadunhallintajärjestelmä on osa meidän johtamisjärjestelmää ja sitä sovelletaan yrityksemme koko toimintaan. Laadunhallintajärjestelmämme on laadittu ISO 9001:2015 ja OHSAS 18001:2007 -standardien mukaisesti. Bureau Veritas Certification on auditoinut johtamisjärjestelmämme helmikuun lopussa ja vahvistanut, että täytämme standardien vaatimukset. Sertifikaatit on voimassa 22.3.2019 asti.

Hyväksy statistics, marketing evästeet käyttääksesi Social Share buttons.